|
Tarhapään luontokohteet
Kurkisuo Linnustollisesti arvokas retkeilykohde. Ojittamaton suo, jossa elää mm. kurki, kuovi, kapustarinta, liro ja niittykirvinen. Ei tulentekopaikkaa. Suolle ei ole opasteita.
Vesilahdensuo Valtakunnallisestikin arvokas alue suoluontoon tutustujille. Soidensuojeluohjelmaan kuuluva paikoin hyvinkin vetinen suo. Suolla viihtyy erittäin runsas linnusto ja lisäksi sillä on merkitystä virkistysalueena ja marjastussuona. Ei tulentekopaikkaa. Suolla noudatettava suojelualueelle annettuja ohjeita. Ympäristöhallinnon tiedot kohteesta.
Pesäjoki Paikallinen luontokohde. Pesäjoki kiertelee vanhassa kuusikossa, jossa pesii mm. uhanalainen liito-orava. Purolla saattaa tavata myös saukon. Ei tulentekopaikkaa. Ei opasteita. Pöytäkivi.
Riuttakoski Luonto- ja virkistysmatkailijoille. Komea koski ja vanha uittoränni tekevät Riuttakoskesta arvokkaan. Kosken ympäristössä kasvaa useita kasvilajeja mm. lehtovirmajuuri, isotalvikki, metsäruusu, korpiorvokki, rantaminttu jne. Koskessa talvehtii myös useita koskikaroja. Kosken rannalla laavu.
Kurenkoski Virkistys- ja kalastusmatkailijoille. Kalastusmatkailijoiden suosima koski, jonka varrella sijaitsee laavu. Koskessa pesii koskikara ja siellä tapaa myös saukon.
Kohtamatkanneva Lintuharrastajille ja kulttuurimatkailijoille. Neva on ojittamaton hieno suo, joka on reunoiltaan rämettä. Rämeen keskellä olevassa Kaakkolammessa on rikas linnusto, mm. heinätavi, tukkasotka ja kurki. Nevalla on säilynyt heinälatoja ja haasioita muistuttamassa entisaikojen heinänkorjuusta soilta. Ei tulentekopaikkaa. Suolle ei ole opasteita.
Karjovuori Maakunnallinen rauhoitettu 50 ha:n alue. Luonnontilainen aarniometsäalue. Kuolleita puita on paljon sekä pystyssä, että maassa. Vanhat liekopuut, runsaat naavat ja suuret haavat tuovat metsään erämaan tuntua. Eläimistöstä voisi mainita mm. kuukkelin, pohjantikan, liito-oravan, metsäsopulin ja karhun. Ei tulentekopaikkaa. Noudatettava luonnonsuojelualueelle annettuja ohjeita. Ympäristöhallinnon tiedot kohteesta.
|